Huikea trilleri! - Tiikerit-Hurrikaani 2-3

Jo runkosarjan voittanut Hurrikaani jyräsi Tiikerit avauserässä peräti 25-15, voitti myös toisen erän, 25-23, mutta sitten heräsi kotijoukkue. Tiikerit vei kaksi seuraavaa, 29-27 ja 25-19 ja viides erä jää historiaan yhtenä huikeimpana, mitä Kokkolan Hollihaassa on nähty.
Erä oli todellinen trilleri ja lajille loistavaa PR:ää. Erävoittoon vaadittiin lopulta täysi ventti, eli 21 pistettä. Hurrikaani vei trillerin 21-19 ja kaksi sarjapistettä.
Viitoserää edettiin tasatahtiin, piste vuorotellen, aina tilanteeseen 6-6. Sitten kotijoukkue sai pienen etumatkan, kun passari Joska Försti jujutti 9-7. Viktor Viljamaa puolestaan jujutti kavennuksen, 8-9 ja sama mies syötti ässän, 9-9. Seuraava syöttö epäonnistui ja Tiikerit johti 10-9.

Kotijoukkue pelasi vahvasti ja johti 14-11. Eetu Häyrisen ja Takumi Kameyaman johdolla, Hurrikaani nousi tasoihin, 14-14 ja Paavo Koivisto löi vieraat johtoon.
Tiikerit puolestaan nousi ohi, 16-15. Erässä nähtiin huikean jännittävää lentopalloa. Tiikereillä oli erässä yhteensä seitsemän ottelupalloa. Hurrikaanilla niitä oli kaksi ja Väinö Rahko sai kunnian päättää ottelun.
Oli mahtava erä ja yleisö takuulla sai vastinetta rahoilleen.
Ottelun avauserässä kotijoukkue jäi täysin Hurrikaanin jalkoihin. Hurrikaani pelasi todella hyvin. Tiikereille sattui harvinaisen paljon virheitä. Yhtään kaunistelematta, erä oli läpihuutojuttu, 25-15 Hurrikaanille.
Toinen erä oli jo huomattavasti tasaisempi. Tilanteessa 8-7, Tiikerit kävi ensimmäisen kerran johdossa. Tasaisesti edettiin. Mikko Määttä syötti ässän, Hurrikaani kavensi tilanteeksi 15-16. Kotijoukkueen Walter Schreck torjui tilanteeksi 17-17. Hurrikaani karkasi erän lopussa, 24-21. Tiikerit otti vielä kaksi pistettä, mutta siihen kiri lopahti.
Kolmatta erää vei Tiikerit. Försti torjui 11-8 ja Matt Aubrey syötti ässän, 12-8. Tiikerit johti myös 14-9, 19-14 ja 22-18.

Hurrikaani heräsi taistelemaan ja tässäkin erässä nähtiin huikea loppu. Hurrikaani selvitti useita eräpalloja, mutta seitsemäs oli liikaa. Shae McIntyre iski Tiikereille erävoiton, 29-27.
Neloserän alku oli tasaista vääntöä, mutta sitten Tiikerit sai pientä etumatkaa, 17-12. Hurrikaani nousi lähelle, 15-18, mutta Tiikerit piti pintansa, voittaen erän 25-19.

Vieraiden parhaana palkittiin Viktor Viljamaa, joka loppuhetkillä harmittavasti loukkaantui. Pressitilaisuudessa häntä tuurasi Paavo Koivisto. Tiikereiden parhaana palkittiin passari Joska Försti.

Paavo Koivisto, Hurrikaani:
-Henkisesti tiukka matsi. Tiikerit pisti meidän lujille, mutta onneksi selvisimme. Välillä meiltä katosi tietynlainen peli-ilo. Vastustaja pelasi hyvin.
Joska Försti, Tiikerit:
-Viitoserä ja 14-11, kyllä pelin olisi pitänyt kääntyä meille. Vielä ei viisieräistä ole voitettu. Lopussa vähän ehkä puristettiin. Oli hieno tunnelma ja mukava pelata. Hurrikaani syötti kaksi erää todella hyvin, mutta sitten ehkä hieman helpotti.
Olli Kuoksa, Hurrikaani:
-Tiikerit on laadukas kotijoukkue. Ehkä turhan helposti voitimme avauserän. Meillä oli muutamia teemoja, joihin olen tyytyväinen. Sen enempää en paljasta. Kaikkien mieli on jo pudotuspeleissä, mutta etenemme päivä kerrallaan.
Mikko Keskisipilä, Tiikerit:
-Viitoserässä nähtiin illan parasta lentistä. Olen erittäin ylpeä siitä, miten siinä erässä pelasimme jatkopallot. Huonon avauserän jälkeen, toinenkin oli hieman nuhainen. Pitkällä tauolla päätimme, että jatkossa pistetään kaikki peliin.
Tiikerit-Hurrikaani 2-3
15-25, 23-25, 29-27, 25-19, 19-21
Koti: Aubrey 26/+16, Bukacek 17/+12, McIntyre 16/+6.
Vieras: Häyrinen 24/+15, Viljamaa 20/+8, Niinivaara 14/+8.
Joukkueiden MVP:t
Joska Försti, Tiikerit
Viktor Viljamaa, Hurrikaani
PROLibero
Teemu Lahti, Tiikerit
Katsojia: 564
KUVAT: Maarit Hotakainen
Otteluun jälkeen haastattelussa Hurrikaani Loimaan paras pelaaja Paavo Koivisto ja Tiikereiden paras pelaaja Joska Försti. Toimittajana Maria Nisula.
